Syöpä on tappava tauti. Siinäpä se. Siinäpä minun tietoni asiasta, olin itsekin noviisi alalla. Minä en ollut valinnut syöpää, se oli valinnut minut. Joulun jälkeen jo olin ihmetellyt merkillistä uupumusta. Ajattelin, että se johtuu työstä. Kun oli inventointia, loppuraporttia, neuvontaa. Yhteydenpitoa moneen eri suuntaan, että osaan lakkauttaa oman työpaikkani. Ja kuitenkin tieto siitä, että kaikki vaivannäkö oli turhaa, en saisi siitä mitään muuta kuin lopputilin. Ei tullut edes hyvä mieli hyvin tehdystä ja loppuunasti tehdystä työstä. Joku ehdotti, että kannattaa jäädä saikulle, jos en kestäisi olla viimeistä viikkoa töissä. En jäänyt, olin töissä karvaaseen loppuun asti. Niin ja se uupumus, mitä tunsin koko kevään. Heitin jollekin vitsinä, että "onkohan mulla syöpä, kun oon niin väsynyt". Ja välillä tuli ihmeellisiä kunnon romahduksia, monenlaisia tulehduksia yhtäaikaa.
Mitä tiesin syövästä, en juuri mitään. Tai tiesin kyllä teoriassa. Tiesin että syöpäsolu on normaalisolu, ainoa vika siinä on se, ettei se tottele lopetuskäskyä, vaan jakaantuu ja jakaantuu. Ja senkin tiesin (olinhan tehnyt tutkielmankin syövästä), että se tuottaa kollagenaaseja, entsyymejä, jotka hajottavat tyvikalvoa. Ja tyvikalvo erottaa eri elimiä toisistaan. Suomeksi sanottuna: syöpä pystyy leviämään elimestä toiseen veren ja imuteiden välityksellä.
Muutamaa viikkoa aiemmin elin onnelllista kevättä ja odotin kesää ja uutta työpaikkaa. Nyt odotin-kuolemaa. Luin kaikenlaisia tarinoita netistä ja katsoin joka ikisen rintasyöpää tai syöpää käsittelevän ohjelman. Ja kaikissa niissä kertomuksissa kävi huonosti. Aloin regressoitua. Ostelin pehmoleluja ja pidin niitä kainalossa samalla kun etsin tietoa netistä ja itkin. Mitään ei vonut tietää ennen leikkausta, tiesin vain, että kasvaimen sytologinen luokitus oli V. Kuuntelin Loreenia, se oli riittävän synkkää musiikkia. Kävin muutaman reissun: Ranzoa katsomassa Ranualla sekä sukuloimassa Pohjanmaalla. Yritin unohtaa sen V-luokituksen. Lapsille ajattelin antaa perintökorut, jos vaikka en olisi kohta niitä antamassa.
Vähän helpotti, kun kävin kuuntelemassa leikkaussuunnitelmat. Osapoisto reduktiotekniikalla. Etumustani piirrettiin täyteen viivoja, otettiin keuhkokuvat ja verikokeet. Pelkäsin, että keuhkoissa on jotain, mutta lääkäri sanoi, että keuhkokuvat otetaan vain nukutuksen vuoksi. Kävin myös imusolmukkeiden värjäyksessä, missä laskimoon ruiskutetaan sinistä ainetta, joka värjää rinnan vartijaimusolmukkeet, että ne löytyvät leikkauksessa. Värjäytyminen ei tarkoita, että niissä olisi syöpäsoluja. Yli 10 vuotta aiemmin ei ollut kyseistä vartijaimusolmuketekniikkaa, vaan kaikilta rintasyöpäpotilailta tyhjennettiin automaattisesti kainalo imusolmukkeista, nykyään vain, jos vartijaimusolmukkeissa olisi syöpää.
Odotin siis leikkausta ja tein joka päivä kuolemaa. Ja se virtasi minusta ulos kirkkaina noroina.
Mitä tiesin syövästä, en juuri mitään. Tai tiesin kyllä teoriassa. Tiesin että syöpäsolu on normaalisolu, ainoa vika siinä on se, ettei se tottele lopetuskäskyä, vaan jakaantuu ja jakaantuu. Ja senkin tiesin (olinhan tehnyt tutkielmankin syövästä), että se tuottaa kollagenaaseja, entsyymejä, jotka hajottavat tyvikalvoa. Ja tyvikalvo erottaa eri elimiä toisistaan. Suomeksi sanottuna: syöpä pystyy leviämään elimestä toiseen veren ja imuteiden välityksellä.
Muutamaa viikkoa aiemmin elin onnelllista kevättä ja odotin kesää ja uutta työpaikkaa. Nyt odotin-kuolemaa. Luin kaikenlaisia tarinoita netistä ja katsoin joka ikisen rintasyöpää tai syöpää käsittelevän ohjelman. Ja kaikissa niissä kertomuksissa kävi huonosti. Aloin regressoitua. Ostelin pehmoleluja ja pidin niitä kainalossa samalla kun etsin tietoa netistä ja itkin. Mitään ei vonut tietää ennen leikkausta, tiesin vain, että kasvaimen sytologinen luokitus oli V. Kuuntelin Loreenia, se oli riittävän synkkää musiikkia. Kävin muutaman reissun: Ranzoa katsomassa Ranualla sekä sukuloimassa Pohjanmaalla. Yritin unohtaa sen V-luokituksen. Lapsille ajattelin antaa perintökorut, jos vaikka en olisi kohta niitä antamassa.
Vähän helpotti, kun kävin kuuntelemassa leikkaussuunnitelmat. Osapoisto reduktiotekniikalla. Etumustani piirrettiin täyteen viivoja, otettiin keuhkokuvat ja verikokeet. Pelkäsin, että keuhkoissa on jotain, mutta lääkäri sanoi, että keuhkokuvat otetaan vain nukutuksen vuoksi. Kävin myös imusolmukkeiden värjäyksessä, missä laskimoon ruiskutetaan sinistä ainetta, joka värjää rinnan vartijaimusolmukkeet, että ne löytyvät leikkauksessa. Värjäytyminen ei tarkoita, että niissä olisi syöpäsoluja. Yli 10 vuotta aiemmin ei ollut kyseistä vartijaimusolmuketekniikkaa, vaan kaikilta rintasyöpäpotilailta tyhjennettiin automaattisesti kainalo imusolmukkeista, nykyään vain, jos vartijaimusolmukkeissa olisi syöpää.
Odotin siis leikkausta ja tein joka päivä kuolemaa. Ja se virtasi minusta ulos kirkkaina noroina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti