maanantai 26. toukokuuta 2014

Tulokset paperilla

Palloauto toi siis kirjeen kotiin sairaalasta seuraavana päivänä.  Jos en olisi lueskellut Cancer.fi-palstaa, nuo koukerot olisivat olleet hepreaa minullekin. Er+++, Pg++, Ki-67 yli 30, Her2-, luokka II.  Aluksi tuo Her-tekijä oli näyttänyt positiivista, mutta se oli tutkittu vielä tarkemmin geeniteknologisesti. Ja tutkijana näytti olevan entinen tutkijakollega, jolle sanoin aikoinani:"Sinusta tulee hyvä lääkäri". Hän oli hyvin empaattinen ja kiva ihminen. Valitsi kuitenkin patologin ammatin ja menestyy siinä.

  Her-2 tekijä oli kuitenkin onneksi negatiivinen.  Jos se on positiivinen, se tarkoittaa ärhäkkää laatua olevaa syöpää.  Toisaalta taas, jos kasvaimessa on tuo Her-reseptori, sille on olemassa myös amerikkalaisten kehittelemä täsmälääke (Herceptin), joka ei siis kuitenkaan ole solumyrkky. Onpa kyseisen lääkkeen kehittelemisestä tehty myös elokuva (jonka nimeä en muista).

Er+ ja Pg+ tarkoittavat naishormoneista riippuvaisia syöpiä. Mokoma herne käytti hyväkseen naiseuttani ja vielä kolmella plussalla. Mutta estrogeenirippuvuus toisaalta teki siitä rauhallisemman syövän.

  Ki-67-luku tarkoittaa kasvaimen jakaantumisnopeutta. Yli 30 % on nopeakasvuinen. Samoin papillaarinen tarkoittaa nopeakasvuista, mutta se on nopeakasvuinen vain paikallisesti. Tavallaan minun onnekseni, koska herne oli pinnassa ja sen pystyi tuntemaan kädellä melko varhaisessa vaiheessa 1 cm:n suuruisena. Leikkaukseen mennessä neljä viikkoa herneen löytymisestä, se oli kasvanut 1,5 cm:iin.

Patologisia luokkia on kolme, tämä herne oli II-luokkaa.  Eli melko ristiriitainen kasvain, nopea, mutta hidas.  Yritin väännellä asiaa vaikka miten päin, ettei tulisi sytostaatteja.  Niin tässä vaiheessa minua vaivasi siis sytostaattien pelko. Kun oli juuri päässyt kuoleman ja syövän leviämisen, rinnan menettämisen ja kainaloiden tyhjennyksen pelosta.  Kun kasvain on noin pieni ja kainalon imusolmukkeet ovat puhtaat ja leikkauskin on tehty suurella marginaalilla eikä ympäröivässä kudoksessa ole syöpämuutoksia, voisi olla mahdollisuus välttää sytostaatit.

   Mutta tuo jakaantumisnopeus, pirskatti.  Se oli yli 30 %, joten sen takia kai sitten tulisi ne kauan pelätyt sytostaatit.  Ja muutenkin ampuvat syöpähoidoissa tykillä kärpästä.  Varmuuden vuoksi.  Hoidot kuulisin sitten syöpälääkärin vastaanotolla, joita oli vain  kaksi koko 9 kuukauden aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti