Tulen samaan kysymykseen kuin Harzu blogeissaan:"Miksi pidän blogia?" ja "Miksi kerron avoimesti sairaudestani?". Itse tulin siihen päätelmään, että siksi, että minulla ei ole enää mitään menetettävää. Miksi salaisin sairauttani, joka toisaalta on jo voitettu ainakin tällä erää. Ja myös siksi, että rintasyöpään ja syöpään liittyvät kysymykset ovat melko vaikeita. Vaikka tiedän biologiselta kannalta paljon syövästä, minulle koko maailma avautui outona. Esimerkiksi asia, että tuleeko ensin sytostaatit vai säteet? Millaisia hoidot ovat? Miten kauan sytostaateista kestää toipua, voiko niiden kanssa tehdä töitä? Miten sädehoidot vaikuttavat, voiko niiden aikana olla töissä? Mitä haittoja sädehoidot aiheuttavat? Ja niin edelleen. Kysymysten määrä oli loputon ja hain niihin tietoa lähinnä cancer.fi-sivustolta sekä vertaistuesta.
Jos syöpään ja sen hoitoihin liittyvät kysymykset ovat vaikeita, syöpä on myös tabu, josta ei paljon puhuta. Ainakaan, jos se sattuu omalle kohdalle. Tätä tabu-luonnetta pyrin myös purkamaan tässä blogissani. Jos ihminen käy niin pohjalla, että on joutunut miettimään myös kuolemaa yhtenä mahdollisena eteentulevana vaihtoehtona, kyseinen seikka aiheuttaa halua purkautua.
Se aiheuttaa myös sen, että alkaa miettiä elämän tarkoitusta sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimella. En väitä, että sairastuttuani tietäisin nyt elämän takoituksen. Voin sen tietää kyllä omalla kohdallani, ainakin hetkittäin. Ehkä se on kyky rakastaa. Kyky rakastaa mitä tahansa, ihmisiä, eläimiä, luontoa. Kasteenraikkautta sateen jälkeen, viimekesäisiä siilen poikasia, kesäkukkia, merenrantaa, kesää.
Rakastan kesää. Siksi pidän nyt pientä taukoa tämän raskaan aiheen kanssa. Tämän kesän vietän terveenä.
Jos syöpään ja sen hoitoihin liittyvät kysymykset ovat vaikeita, syöpä on myös tabu, josta ei paljon puhuta. Ainakaan, jos se sattuu omalle kohdalle. Tätä tabu-luonnetta pyrin myös purkamaan tässä blogissani. Jos ihminen käy niin pohjalla, että on joutunut miettimään myös kuolemaa yhtenä mahdollisena eteentulevana vaihtoehtona, kyseinen seikka aiheuttaa halua purkautua.
Se aiheuttaa myös sen, että alkaa miettiä elämän tarkoitusta sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimella. En väitä, että sairastuttuani tietäisin nyt elämän takoituksen. Voin sen tietää kyllä omalla kohdallani, ainakin hetkittäin. Ehkä se on kyky rakastaa. Kyky rakastaa mitä tahansa, ihmisiä, eläimiä, luontoa. Kasteenraikkautta sateen jälkeen, viimekesäisiä siilen poikasia, kesäkukkia, merenrantaa, kesää.
Rakastan kesää. Siksi pidän nyt pientä taukoa tämän raskaan aiheen kanssa. Tämän kesän vietän terveenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti