Jotkut ihmiset halusivat jakaa tämän "legin" eli taipaleen kanssani, toiset eivät. Minulla ei ollut vaihtoehtoja, minun oli pakko. Tuona mustana maanantaina mielialat eivät olleet rapoisat ja laitoinpa siihen iki-ihanaan naamakirjaankin päivityksen, mikä ehkä olisi saanut jäädä sinne laittamatta. Tuosta päivityksestä osa ihmisistä ei pitänyt, juuri ne, jotka eivät halunneet jakaa tätä syöpätaipaletta kanssani. En tuomitse, mutten ihan ymmärräkään.
Sitten nousee yllättävältä taholta tähdiksi taivaalleni muutama ihminen, jotka halusivat olla tukena. Entinen kollega, joka taitavilla käsillään neuloi minulle kolme hienoa sytopipoa ja halusi välttämättä majoittaa minut suuren suureen 26 m2 kämppäänsä kesken hoitojen. Entinen "tautikaveri", joka toi leivoksia kuultuaan diagnoosistani sekä ystävä, joka haki syömään, lenkille ja bileisiin huolimatta siitä, oliko päässäni kalju, huivi vai peruukki. Sekä muutama sukulainen ja ystävä, jotka kyselivät säännöllisesti kuulumisiani. Ja tietysti oma perhe, joka joutui läheisyytensä takia koville kanssani.
Myös vertaistuki on tärkeää. Pikkuserkkuni Helsingissä oli saanut saman diagnoosin ja oli hieman edellä hoidoissa. Häneltä saatoin kysellä hoitojen laadusta ja sivuvaikutuksista. Sitten kaksi muuta, nainen, joka leikattiin samana päivänä minua ennen sekä eräs ei-oululainen, samanikäinen ja yhtäaikaa kirurgin vastaanotolla. Hänelle näytin Cancer-lehteä ja selvisi että saman asian takia oltiin liikkeellä. Tällä reippaalla naisella mielialat pysyivät miltei koko hoitojakson aikana hyvänä.
Pienikin yhteydenotto on tärkeää, kun sairastuu syöpään. Kaikenkaikkiaan olen kiitollinen saamastani tuesta, ilman sitä en olisi selvinnyt.
Sitten nousee yllättävältä taholta tähdiksi taivaalleni muutama ihminen, jotka halusivat olla tukena. Entinen kollega, joka taitavilla käsillään neuloi minulle kolme hienoa sytopipoa ja halusi välttämättä majoittaa minut suuren suureen 26 m2 kämppäänsä kesken hoitojen. Entinen "tautikaveri", joka toi leivoksia kuultuaan diagnoosistani sekä ystävä, joka haki syömään, lenkille ja bileisiin huolimatta siitä, oliko päässäni kalju, huivi vai peruukki. Sekä muutama sukulainen ja ystävä, jotka kyselivät säännöllisesti kuulumisiani. Ja tietysti oma perhe, joka joutui läheisyytensä takia koville kanssani.
Myös vertaistuki on tärkeää. Pikkuserkkuni Helsingissä oli saanut saman diagnoosin ja oli hieman edellä hoidoissa. Häneltä saatoin kysellä hoitojen laadusta ja sivuvaikutuksista. Sitten kaksi muuta, nainen, joka leikattiin samana päivänä minua ennen sekä eräs ei-oululainen, samanikäinen ja yhtäaikaa kirurgin vastaanotolla. Hänelle näytin Cancer-lehteä ja selvisi että saman asian takia oltiin liikkeellä. Tällä reippaalla naisella mielialat pysyivät miltei koko hoitojakson aikana hyvänä.
Pienikin yhteydenotto on tärkeää, kun sairastuu syöpään. Kaikenkaikkiaan olen kiitollinen saamastani tuesta, ilman sitä en olisi selvinnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti