Pelkoa..

Aluksi se on vain pieni siemen.  Hyvissä olosuhteissa se saa aikaa kasvaa rauhassa. Kehittää verson ja juuriversonkin. Kasvaa ja kasvaa. Alkaa kasvamaan hillittömästi.  Pelko nimittäin.

Yritän pysyä kaidalla polulla, missä ei ole pelkoa.  Tarvitsen tukevat kengät.  Peloton polku on kapea ja jyrkkäreunainen, eikä sen vieressä ole suojelusenkeleitä.  Välillä polku on vielä kapeampi jopa pitkospuinen tai silta, josta puuttuu pohjalautoja.  On vain hallittava mielensä.  Katsottava suoraan eteensä (mikä onkin kaikkein pelottavinta). Haluaisin mieluummin katsoa viistoon tai suoraan ohi.

Olen aina sanonut:"Pelko on pahempi kuin itse tilanne".  Enää en ole varma. Syövän kohdalla ainakaan.  Ihminen pelkää tuntematonta.  Jos asia tulee tutuksi, sitä ei enää pelkää. Ainakaan teoriassa. Syövän kanssa ei tule koskaan tutuksi eikä sen kanssa voi kaveerata.  Se ei ole tuttu, se on vihollinen.  Salakavala, juonikas, ovela vihollinen. Iskee silloin kun vähiten odottaa. Oikea korpisissi. Rakentelee laudoista siltoja yön pimeydessä.  Rakentelee huomaamattomasti, äänettömästi. Uusia reittejä, että voi iskeä.

Juuri silloin kun elämä hymyilee. Toivoisin niin että tämä olisi imperfektiä kaikki.