En vielä tiennyt, mitä peitteiden alta löytyisi, kun minut kärrättiin osastolle. Jouduin heittämään hyvästit lämpöpeitolle, mutta sain kyllä lämpöpakkauksia tilalle. Sain olla huoneessa yksikseni. Uni ei tullut, koska tuntui kuin 5 cm paksua harppia olisi työnnetty olisi työnnetty vasempaan rintaani. Pyysin vahvempaa kipulääkettä. Antoivat, samaa kuin miehen isälle, joka kuoli keuhkosyöpään. Hän ihmetteli outoja ääniä huoneessaan. Minä aloin näkemään jotain mustia olentoja, jotka lensivät huoneessa. Samalla kuulin kuiskauksia, mutten saanut selvää, mitä ne sanoivat. Lääkkeen aiheuttamia harhoja.
Uni tuli.Seuraavana aamuna en päässyt itse vessaan. Molemmista kyljistä lähtivät letkut eli dreenit, jotka keräsivät nestettä ja dreenit olivat kahdessa olkalaukussa, jotka oli sidottu sängyn laitoihin. Eli sängystä poistuminen oli melko työlästä. Ensin nostat sängynpäätyä kaukosäätimellä (joka oli aluksi laitettu jalkopäähän, nouset istumaan hitaasti ja sitten avaat olkalaukkujen solmut. Laitat kengät jalkaan hitaasti, aamutakki päälle hitaasti ja olkalaukut kummallekin olalle. Samalla varot, etteivät leikkausarvet repeile. Eivät kuulemma, kun tikit ovat sisäpuolella. Ja molemmissa jaloissa oli reiteen asti yltävät leikkaussukat tukosten estämiseksi.
Ensimmäinen päivä kului pitkälti omassa sängyssä. Syöden ja televisiota katsellen. Sängystä lähteminen kun oli niin vaivalloista ja kipeää. Hoitajat olivat nuoria. Harjoittelija onneton pudotti lähtiessään tv:n kaukosäätimeni laittialle. Sain sen ylös 30 minuutin yrittämisen jälkeen kengällä. Olisin kyllä voinut soittaa sitä kutsunappia, mutta sisu ei antanut periksi.
Toisena päivänä yritin löytää vertaistukea osastolta. Aloin jutella naisten kanssa, aina kun arvelin, että olisiko tässä mahdollinen rintaleikkauspotilas. Ja löytyihän niitä. Eräs nainen oli jo toisessa leikkauksessa kuukauden sisällä. Hänelle oli tehty osapoisto, mutta toukokuun helteiden vuoksi rinta oli tulehtunut ja se jouduttiin nyt poistamaan kokonaan. Hirvittävän ikävää, ajattelin. Ja tämä nainen oli aina syönyt terveellistä luomuruokaa, eikä ollut ylipainoa, siitä huolimatta syöpä oli valinnut hänet.
Tapasin myös naisen, joka oli leikkauspäiväni leikattava potilas numero 1, minä olin numero 2. Hänen kanssaan olen pitänyt yhteyttä jälkeenpäinkin.
Toinen yö oli huonompi. Sain vieruskaverin, joka ei kyennyt kuin ulisemaan, kun vaihtoivat siteitä jalkaan. Nukuin ehkä 2 tuntia sinä yönä. Kolmannen yön olisivat tarjonneet käytäväpaikalta, mutta halusin kotiin. Ilman dreenejä onneksi.
Uni tuli.Seuraavana aamuna en päässyt itse vessaan. Molemmista kyljistä lähtivät letkut eli dreenit, jotka keräsivät nestettä ja dreenit olivat kahdessa olkalaukussa, jotka oli sidottu sängyn laitoihin. Eli sängystä poistuminen oli melko työlästä. Ensin nostat sängynpäätyä kaukosäätimellä (joka oli aluksi laitettu jalkopäähän, nouset istumaan hitaasti ja sitten avaat olkalaukkujen solmut. Laitat kengät jalkaan hitaasti, aamutakki päälle hitaasti ja olkalaukut kummallekin olalle. Samalla varot, etteivät leikkausarvet repeile. Eivät kuulemma, kun tikit ovat sisäpuolella. Ja molemmissa jaloissa oli reiteen asti yltävät leikkaussukat tukosten estämiseksi.
Ensimmäinen päivä kului pitkälti omassa sängyssä. Syöden ja televisiota katsellen. Sängystä lähteminen kun oli niin vaivalloista ja kipeää. Hoitajat olivat nuoria. Harjoittelija onneton pudotti lähtiessään tv:n kaukosäätimeni laittialle. Sain sen ylös 30 minuutin yrittämisen jälkeen kengällä. Olisin kyllä voinut soittaa sitä kutsunappia, mutta sisu ei antanut periksi.
Toisena päivänä yritin löytää vertaistukea osastolta. Aloin jutella naisten kanssa, aina kun arvelin, että olisiko tässä mahdollinen rintaleikkauspotilas. Ja löytyihän niitä. Eräs nainen oli jo toisessa leikkauksessa kuukauden sisällä. Hänelle oli tehty osapoisto, mutta toukokuun helteiden vuoksi rinta oli tulehtunut ja se jouduttiin nyt poistamaan kokonaan. Hirvittävän ikävää, ajattelin. Ja tämä nainen oli aina syönyt terveellistä luomuruokaa, eikä ollut ylipainoa, siitä huolimatta syöpä oli valinnut hänet.
Tapasin myös naisen, joka oli leikkauspäiväni leikattava potilas numero 1, minä olin numero 2. Hänen kanssaan olen pitänyt yhteyttä jälkeenpäinkin.
Toinen yö oli huonompi. Sain vieruskaverin, joka ei kyennyt kuin ulisemaan, kun vaihtoivat siteitä jalkaan. Nukuin ehkä 2 tuntia sinä yönä. Kolmannen yön olisivat tarjonneet käytäväpaikalta, mutta halusin kotiin. Ilman dreenejä onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti